Kirjoitusviestinnän sanasto:
Adverbit
Yleensä taipumaton sana, joka kuvaa muun muassa aikaa, paikkaa, tapaa, syytä, määrää tai olotilaa.
Aikamuodot
Verbit taipuvat aikamuodoissa. Suomessa on neljä aikamuotoa. Esimerkiksi verbistä lukea seuraavat: preesens luen, imperfekti luin, perfekti olen lukenut ja pluskvamperfekti olin lukenut.
Attribuutti
Sanan, useimmiten substantiivin tai adjektiivin, määrite (esim. mielenkiintoinen seikka).
Deduktiivinen rakenne
Rakenne, jossa yleistyksestä edetään kohti yksityiskohtia.
Induktiivinen rakenne
Johtopäätökset syntyvät yksityiskohdista ja esimerkeistä yleistämällä.
Johtolause
Johtolause tarjoaa tulkintakehyksen sitaatille. Tyypillisesti johtolauseen subjekti ilmaisee alkuperäisen tekstin esittäjää ja verbinä on kommunikaatioverbi (esimerkiksi kertoa, sanoa, kirjoittaa, väittää, esittää). Seuraavat lihavoidut lauseet ovat johtolauseita: Heikkinen esittää, että aikaisempi näkökulma on ollut turhan kapea; ”Aikaisempi näkökulma on ollut aivan liian kapea”, esittää Heikkinen.
Koheesiokeinot
Kielen keinot, joilla tekstistä tehdään yhtenäistä ja sidosteista.
Kongruenssi
Kielessä on useanlaista kongruenssia. Subjektin ja predikaatin kongruenssi tarkoittaa sitä, että predikaatti noudattaa pääsääntöisesti subjektin persoonaa ja lukua (esimerkiksi sinä soitat, he kirjoittavat, erilaiset seikat vaikuttavat). Luku- ja sijakongruenssi tarkoittaa, että adjektiivi-, pronomini- ja partisiippimääritteet mukautuvat pääsanansa sijaan ja lukuun (esimerkiksi samaa asiaa, aineistoon tehtyjä välttämättömiä rajauksia).
Konjunktiot
Taipumattomia sanoja, jotka kytkevät toisiinsa lauseita, lauseenosia ja sanoja. Konjunktioita ovat mm. että, ja, mutta, vaikka, jos, kun, koska ja kuin. Konjunktiolla on merkitystehtävä: se osoittaa yhteen kytkettyjen lauseiden tai sanojen välisen suhteen. Tekstissä kannattaa konjunktion kohdalla miettiä, onko kyseessä lauseraja ja vaatiko se pilkun.
Lauseenvastike
Lauseenvastikkeella tarkoitetaan erilaisia rakenteita, joilla korvataan sivulause. Lauseenvastike voi korvata
- kun-lauseen (esimerkiksi Esiteltyäni keskeiset lähtökohdat siirryn analysoimaan aineistoani tarkemmin.)
- jotta-lauseen (esimerkiksi Voidakseni käsitellä aineistoa olen siirtänyt sen digitaaliseen muotoon.)
- että-lauseen (esimerkiksi Heikkinen osoittaa tuntevansa alan.).
Lauseenvastikkeet tiivistävät tekstiä, mutta tiuhaan käytettyinä ne voivat tehdä siitä vaikeaselkoisen.
Kaikkia sivulauseita ei voi korvata lauseenvastikkeella (mm. koska-lausetta). Lauseenvastikerakenteen jälkeen ei tavallisesti tule pilkkua.
Metateksti
Metatekstillä tarkoitetaan tekstiä tekstistä. Sen avulla kirjoittaja voi osoittaa lukijalle, missä kohtaa tekstiä ollaan ja mitä tulee seuraavaksi.
Partikkelit
Taipumattomia pikkusanoja, jotka eivät voi saada omia määritteitä. Partikkeleita ovat muiden muassa konjunktiot (esimerkiksi että, koska, mutta).
Predikaatti
Lauseessa persoonamuodossa ja passiivissa (esimerkiksi minä soitan, sinä soitat, soitetaan) taipuva verbi.
Pronominit
Sijamuodoissa taipuvia sanoja (esimerkiksi minä, sinä, tämä, tuo, kuka, joka, mikä), jotka viittaavat yleensä kielenkäyttökontekstissa läsnä oleviin ihmisiin tai asioihin.
Subjekti
Subjekti on yleensä lauseen tekijä, jonka kanssa samassa luvussa ja persoonassa predikaatti taipuu.
Tekstin kokonaisrakenne
Teksti jaksottuu luvuiksi ja kappaleiksi. Kokonaisrakenne on näiden osien yhteispeli, josta tekstin juoni syntyy.
Välimerkit
Välimerkit ovat sanoja, lauseenosia ja lauseita erottavia merkkejä. Niitä ovat pilkku, piste, huutomerkki, kysymysmerkki, kaksoispiste, puolipiste ja ajatusviiva. Sopiva välimerkki valitaan sen mukaan, millaisesta lauseesta tai lauseenosasta on kyse. Välimerkkien käytöstä on suomen kielessä sopimuksia (mm. pilkkusäännöt), joita on syytä noudattaa.
Viestintäarkuus
Kielteistä, suhteellisen pysyvää puhumistapahtumiin liittyvää tunneperäistä suhtautumista, joka voi rajoittaa tai estää vuorovaikutuskäyttäytymistä. Vastakohta: viestintämyönteisyys.
Viittaussuhde
Kirjoittamisenopetuksen yhteydessä viittaussuhteella tarkoitetaan yleensä pronominien viittaussuhdetta. Pronominin on viitattava siihen sanaan, johon oli tarkoituskin viitata, jotta lukija ymmärtää viittaussuhteen oikein. Esimerkiksi Käytössäni on aineisto, jonka olen koonnut keväällä 2003. Se käsittää yhteensä 40 haastattelua.